Indikaattorijärjestelmä kuntien ympäristöpoliittisesta edistymisestä
Kuntien ympäristöbarometri -hanke toteutettiin Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa vuosina 1999-2001. Ympäristöbarometrin päämääräksi asetettiin toistuvasti seurattava kuntien ympäristöpolitiikan tuloksellisuutta ja edistymistä kuvaava indikaattorijärjestelmä. Järjestelmän tarkoituksena on kuvata kunkin kunnan edistymistä tai taantumista ympäristöpolitiikassa ja kannustaa kuntia kohti kestävää kehitystä. Edelleen järjestelmä muodostaa julkisena kuvauksena kannustinjärjestelmän, joka suuntaa kunnan kehitystä kohti ekologista modernisaatiota. Hankkeessa tarjotaan kunnille välineitä ympäristöpoliittisen edistymisen ja kestävyyden arviointiin.
Kuntien ympäristöbarometrin kehitystyötä ovat rahoittaneet ympäristöministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Hanke on osa ympäristöklusteri-tutkimusohjelmaa. Ympäristöbarometrin tekijänä on toiminut Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Kehitystyötä on johtanut ohjausryhmä, jossa on ollut edustus ympäristöministeriöstä, Suomen Kuntaliitosta, Tilastokeskuksesta, Suomen ympäristökeskuksesta ja Efektia Oy:stä. Työryhmän jäsenet olivat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, Tilastokeskuksesta ja Tampereen yliopiston aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitokselta.
Ympäristöbarometri koostuu kahdesta kokonaisindeksistä, joissa on 27 indikaattoria. Vertailtavat vuodet olivat 1997 ja 1999, mutta indikaattoreittain vertailuvuodet vaihtelevat jonkin verran tietojen saatavuuden takia. Kaikista indikaattoreista ei ole vielä saatavissa tietoja kattavasti koko maasta. Ensimmäinen indeksi mittaa kunnan ympäristöpoliittista edistymistä suhteessa kuntien keskiarvoon. Tällä mittarilla edistyneimpiä kuntia olivat Pori, Lappeenranta ja Heinola. Toinen kokonaisindeksi tarkastelee kunnassa tapahtunutta indikaattoreiden prosentuaalista muutosta. Parhaiten menestyivät Suomussalmi, Lappeenranta ja Raisio. Tulokset esitettään karttamuodossa, jossa kunnat on jaettu neljään ryhmään: menestyneisiin, lievästi menestyneisiin, lievästi taantuneisiin ja taantuneisiin.
Ympäristöbarometri on käytettävissä internetissä Kuntaliiton sivuilla. Käyttäjä voi lukea tiivistelmää ja pdf-muodossa olevaa loppuraporttia ja selata excel-taulukoita. Taulukot ovat kunnittain kokonaisindekseistä ja indikaattoreista. Taulukoissa on mukana pohjatiedot ja niistä lasketut indeksit.
Lisätietoja:
Juha Kaskinen, johtaja
Puh. (02) 4814 528
juha.kaskinen@tse.fi
> Tulevaisuuden tutkimuskeskus