Oikopolut

Mylly-projekti 

 

Mylly-projekti on Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella vuonna 2001 aloitettu tutkimusprojekti. Sen keskeisenä tarkastelukohteena on kuluttajakäyttäytymisen muutos tilanteessa, jossa tarjonnan määrä ja sijainti muuttuvat lyhyessä ajassa huomattavasti. Tällaista ”muutosagenttia” edustaa tutkimuksessa kauppakeskus Mylly.

Vastaava tilanne Turun seudulla oli Länsikeskuksen laajentuessa 1990-luvun alussa. Mylly, kuten Länsikeskus aikoinaan, edustaa kauppakonseptia, jollaista Turun seudulla ei aikaisemmin ole ollut tarjolla. Samoihin aikoihin Myllyn avaamisen kanssa Turkuun valmistui pitkään suunnitellun kävelykadun ensimmäinen vaihe. Tarjonnassa on siis tapahtunut muutoksia sekä määrällisesti, laadullisesti että sijainnin suhteen.

 

 

Mylly-projektin muita tutkimuskohteita ovat ostopaikan valintaperusteet, kulkutavat, mentaalikartat, kuluttajien segmentointi, lähikauppojen rooli kaupan rakenteessa, sähköinen kaupankäynti ja postimyynti.

Mylly-projektin aineisto on kerätty vuosina 2001, 2003 ja 2006. Tutkimusalueen muodostavat Turku, Raisio, Naantali, Masku, Nousiainen, Rusko, Vahto, Aura, Lieto, Piikkiö ja Kaarina. Aineisto käsittää näiden kuntien alueelta tilastoalueittain kiintiöitynä satunnaisotantana kerätyn postikyselyn.

Yhteystiedot:
Tutkimuksen vastaavana johtajana toimii professori Heli Marjanen.

 

 

 


Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Talousmaantiede