EU-tutkimushanke pk-yritysten osallistumisesta t&k-ohjelmiin 

Innovaatioilla ja innovatiivisuudella on tärkeä merkitys yritysten ja kansantalouksien kilpailukyvylle. Selvitysten perusteella pk-yritykset osallistuvat isoja yrityksiä vähemmän innovaatiotoimintaan. Koska valtaosa yrityksistä on pk-yrityksiä, niiden aktivoinnilla voitaisiin saada merkittäviä kansantaloudellisia tuloksia. Mitään yksiselitteistä syytä pk-yritysten passiivisuuteen ei nykyselvitysten mukaan ole olemassa, mutta selittäviä tekijöitä ovat toisaalta innovaatiotoiminnan kiinnostamattomuus pk-yrityksissä sekä näkemys siitä, etteivät yrityksen markkinat ole kiinnostuneita uusista innovaatioista, toisaalta rahoituksen ja sopivan osaamisen puute sekä osaavan henkilöstön kalleus.

Nyt käynnistyvän tutkimusprojektin tavoitteena on tuottaa uutta tietoa pk-yritysten innovaatiotoimintaan liittyvistä esteistä. Erityisen kiinnostavaa on, miksi jotkin pk-yritykset osallistuvat tarjolla oleviin tutkimusohjelmiin ja toiset eivät. Tavoitteena on myös lisätä pk-yritysten innovaatiokapasiteettia ja niiden tuloja innovatiivisista tuotteista ja palveluista koko Euroopassa ja kaikilla yritystoiminnan sektoreilla.

Tutkimuksessa tunnistetaan ja analysoidaan pk-yrityksille suunnattuja tutkimusohjelmia ja -palveluita (rakenne, toteutus ja toimeenpanotavat, vaikuttavuus). Lisäksi selvitetään pk-yritysten ja sidosryhmien tarpeita, edellytyksiä ja näkemyksiä esteiden poistamiseksi pk-yritysten tutkimus- ja innovaatiotoimintaan osallistumiselle. Projektissa pyritään lisäämään synergiaa ja politiikkatoimien koordinaatiota eri toimijoiden välillä Euroopan unionissa sekä kansallisesti että alueellisesti. Tutkimusprojektin tavoitteena on tuottaa kattava, vertaileva analyysi ja suosituksia uudeksi strategiaksi ja toimenpiteiksi, jotka paremmin vastaavat pk-yritysten tarpeita. Lisäksi projektin myötä perustetaan neuvontamekanismi, jonka tehtävänä on tukea sekä poliittista päätöksentekoa että pk-yritysten sidosryhmiä tutkimusteemaan liittyvissä kysymyksissä.

Turun kauppakorkeakoulun TSE Entre on suomalainen partneri tässä Euroopan unionin FP7 -puiteohjelman rahoituksella toteutettavassa kaksivuotisessa tutkimusprojektissa. TSE Entre vastaa Suomen, Ruotsin ja Tanskan osatutkimusten toteuttamisesta.

Lisätiedot: TSE Entren tutkimusjohtaja Ulla Hytti

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa TSE Entre