TSE Entressä tutkitaan yrittäjyys- ja innovaatiopolitiikkaa kasvun, työllisyyden ja yrittäjyyskasvatuksen kautta. Arvioimme yrittäjyys- ja innovaatiopolitiikan
- sisältöä
- kattavuutta
- toimivuutta
- vaikuttavuutta
Arvioinnin kohteena ovat sekä yksittäiset toimenpiteet
että laajemmat kokonaisuudet. Keskitymme arvioinneissa kansalliseen ja kansainväliseen elinkeinopolitiikkaan.
TSE Entre on mukana useissa kansainvälisissä hankkeissa (GEM ja IPREG), joiden avulla on mahdollista verrata suomalaisia olosuhteita muiden maiden esimerkkeihin ja käytänteisiin.
Edellytyksiä ja kannusteita yrittäjyydelle
Yrittäjyys ja innovaatiot luovat yhteiskuntaan taloudellista kasvua. Siksi eri maiden hallitukset sekä esimerkiksi EU ja OECD ovat laatineet erilaisia ohjelmia ja julistuksia yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan edistämiseksi. Käytössä on sekä suoria että
epäsuoria edistämistoimenpiteitä ja -välineitä.
Yrittäjyys- ja innovaatiopolitiikkaa on kriittisesti tutkittu suhteellisen vähän. Lisäksi poliittisten ohjelmien ja toimenpiteiden osuvuudesta ja toimivuudesta on vain sirpaleista tietoa. Sen vuoksi tarvitaan korkeatasoista, objektiivista ja kokonaisvaltaista tietoa yrittäjyyden edistämisestä.
Esimerkkejä käynnissä olevista tutkimushankkeistamme: