Oikopolut

Kokoelmat ja aineistot 

Painetut aineistot

Turun yliopiston kirjaston, Tieteenalakirjasto Anthropoksen kauppatieteiden kirjaston kokoelman muodostavat lähi-, etä- ja kurssikirjakokoelma sekä laitoskokoelmat.Lähi- ja kurssikirjakokoelmasta kirjat voi noutaa itse. Etäkokoelmassa sijaitseva aineisto pyydetään lainaksi tekemällä aineistopyyntö Volter-tietokannassa.  Laitoskokoelmissa sijaitsevat kirjat ovat yleensä ainoastaan asianomaisen laitoksen henkilökunnan tutkimus- ja opetuskäyttöön tarkoitettuja.

Kirjastotietokanta Volterista asiakas voi hakea tietoa kirjaston kokoelmiin kuuluvista kirjoista ja lehdistä ja niiden saatavuudesta. Volterissa voi myös tehdä varauksia lainassa oleviin kirjoihin ja uusia omat lainansa.

Tilastot

Tilastoja on hankittu sekä painetussa muodossa että verkkoaineistoina. Suuri osa tilastoaineistoista on etäkokoelmassa, josta niitä voi saada kotilainaan.

Sanakirjat

Sanakirjavalikoima kattaa kaikki korkeakoulun opetukseen kuuluvat kielet ja lisäksi muitakin kieliä. Sanakirjat on sijoitettu käsikirjastoon asiakaspalvelun läheisyyteen. Niitä voi lainata lukusalikäyttöön sekä yö- ja viikonloppulainoiksi. Myös verkkokäyttöisiä sanakirjoja on tarjolla runsaasti.

Tilatut aikakauslehdet

Kuluvan vuoden lehdet on sijoitettu lukusalin parvekkeelle. Vanhemmat lehdet löytyvät joko lukusalin parvekkeelta sidottuina vuosikertoina tai etäkokoelmasta. Tiedot lehtien sijainnista näkyvät Volter-tietokannassa lehden tietojen kohdalla. Lehtiä lainataan 14 päivän laina-ajalla sekä yö- tai viikonloppulainoiksi.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun henkilökunta voi halutessaan pyytää lehtikiertoon kirjastoon tilattuja lehtiä. Lukuaikaa kullekin kiertolehdelle on kaksi työpäivää.

Opinnäytetyöt

Korkeakoulun opiskelijoiden tekemät opinnäytetyöt – kandidaatintutkielmat ja pro gradu -työt
– on sijoitettu etäkokoelmaan. Opinnäytteitä voi saada luettavaksi lukusaliin tekemällä aineistopyynnön kirjasto-tietokannan kautta.

 

Verkkoaineistot 

Painettujen kokoelmien lisäksi kirjasto on hankkinut runsaasti verkkoaineistoja. Suuri osa aineistoista on hankittu Kansallisen elektronisen kirjaston, FinELibin, kautta. Verkkoaineistosta löytyy mm. kirjoja, tieteellisiä ja muita lehtiä, hakuteoksia, sanakirjoja, kirjastoluetteloita,  tilastoja, viitetietokantoja ja yritystietoa.

 Nelli-portaali

Verkkoaineistot löytyvät kirjaston sivuilta Nelli-portaalin kautta. Nellin avulla asiakas voi tehdä hakuja haluamaansa verkkoaineistoon tai -aineistoihin - vaikkapa kaikkiin verkkolehtipalveluihin yhdellä kerralla. Nelli-portaalissa on tarkempaa tietoa verkkoaineistoista ja niiden sisällöistä. Nellin käyttöön voi tutustua Nelli-oppaan (pdf) avulla.

Käyttöoikeudet

Kirjaston hankkimiin lisensioituihin, maksullisiin verkkoaineistoihin on sopimuksilla säännelty käyttöoikeus. Kullakin tuottajalla tai myyjällä on aineistoihinsa omat lisenssiehtonsa.

Pääsääntöisesti sallittua on aineiston selailu, kohtuullinen tallentaminen ja tulostaminen. Aineistoja saavat käyttää Turun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta sekä kirjastoon tulevat paikallisasiakkaat. Aineistoja voi käyttää tutkimus-, opetus- ja opiskelutarkoituksiin. Aineistojen käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. Lisätietoja käyttöoikeuksista ja rajoituksista löytyy FinELibin käyttösopimuksista tai kysymällä kirjastosta. Vastuu sopimusten mukaisesta käytöstä on loppukäyttäjällä.

Muutamat erikoisaineistot vaativat erillisen käyttäjätunnuksen ja salasanan ja ne avataan asiakkaalle ainoastaan kauppatieteiden kirjaston koneilta. Lisäksi osa laskentatoimen, rahoituksen ja kansantaloustieteen aineistoista (mm. Datastream, Thomson One ja Orbis -tietokannat) ovat käytettävissä vain käyttöoikeussitoumuksen allekirjoittamalla ks. lisätietoja.

Etäkäyttö

Turun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta voivat etäkäyttää verkkoaineistoja. Etäkäyttö edellyttää kirjautumista utu-tunnuksella (Turun yliopiston käyttäjätunnus) Nelliin. Muut asiakkaat voivat käyttää aineistoja kirjaston asiakaskoneilta.

 

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Kirjasto-tietopalvelu