Ennakoivan innovaatiotoiminnan ryhmän erikoisosaamiseen kuuluvat innovaatiot ja niiden hyödyntäminen yritystoiminnassa ja julkisella sektorilla.
Tutkimuksella pyrimme edistämään yritysten edellytyksiä kehittyä alansa eturintamaan. Innovaatioilla ja niiden soveltamisella on tässä merkittävä osuus - käytä hyväksi osaamistamme.
VTT-ryhmän toiminnan tavoitteena on ennakoivan innovaatiotoiminnan tiedeperustan ja siihen perustuvan ”Tietämysyhteiskunnan käyttöjärjestelmän" kehittäminen Satakunnassa esimerkkinä muille alueille. Samalla kehitetään 2010-luvun toimijoiden rooleja, painoalueena mm. matalan tuottavuuden yritysten nosto toimialansa arvoketjulla tietämysyhteiskunnan välineistöä käyttäen. Tutkimustyön tuloksena Satakunnassa kyetään ohjaamaan yritykset nousemaan toimialansa arvoketjussa ja kouluttamaan sekä ohjaamaan työvoima kansainvälisen kilpailun kestäviin työtehtäviin. Ryhmän työn hyödyntäjiä ovat Satakunnan innovaatiohakuiset yritykset, kunnat sekä eri klusterien toimijat ja erityisesti oppilaitokset.
VTT-ryhmän toiminta perustuu Porin kaupungin, VTT:n ja TuKKK:n Porin yksikön yhteistyöhön, jonka tavoitteena on Satakunnan innovaatiojärjestelmän vahvistaminen ja VTT:n toiminnan laajentaminen Satakunnassa.
