Tulevaisuusverstaat kartoittamassa kuljetusalan tulevaisuudennäkymiä 

Saumaton jakelukuljetus vaatii kokonaiskuvan hallintaa

Oulun yliopiston koordinoima Häiriötön jakelukuljetus eli HÄITEK-hanke keräsi tulevaisuusverstaan avulla tietoa kuljetusalan näkymistä. Hankkeen tavoitteena on kehittää jakelukuljetuskuorma-autojen ohjaamon ulkopuolisesta toiminnasta mahdollisimman häiriötöntä ja tehokasta hyödyntämällä innovatiivista, käyttäjäkeskeistä teknologiakehitystä.

Hankkeen päärahoittajat ovat Työsuojelurahasto ja TEKES. Tutkijaosapuolina ovat Oulun yliopiston autotekniikka ja työtiede, Työterveyslaitos, Turun ammattikorkeakoulu sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Futures Focus järjesti lokakuussa HÄITEK:in eri toimijoille tulevaisuusverstaan, joka hankkeen vastuullisen johtajan professori Seppo Väyrysen mukaan oli tarpeen jatkokuvioiden selvittämiseksi.

Verstastyöskentely antoi erityisesti sidosryhmäjoukolle paljon ja sen suurin anti oli näkökulman laajentaminen. Uskon, että verstastyöskentelyn ansiosta osaamme hahmottaa kehityskulkuja ja kokonaiskuvaa aikaisempaa paremmin.

- Seppo Väyrynen, professori, Oulun yliopisto 

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus