Yhteiskunta ja talous kulttuuristuvat
Menestyäkseen tulevaisuudessa Suomen on panostettava luovuuteen, innovaatioihin ja yritteliäisyyteen – ja niiden käyttövoimana vaikuttavaan kulttuuriosaamiseen.
Markku Wilenius: Luovaan talouteen. Kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voimavarana. Edita, Helsinki 2004.
Kulttuurin merkitys talouden ja yhteiskunnan edistämisessä tulee kasvamaan. Viihtyisissä ja suvaitsevissa ympäristöissä syntyy innovatiivisuutta tuottavaa luovuutta ja hyvinvointia. Kulttuurin suunnitelmallista yhdistämistä alueelliseen kehittämistyöhön tarvitaan yhä enemmän.
Verstaista ainekset kulttuuristrategiaan
Teemme kulttuurialan toimijoiden kanssa yhdessä kulttuuristrategian. Se tehdään kulttuurin tulevaisuusverstaissa, joita varten toimijat kootaan laajasti yhteen. Samalla vahvistetaan heidän yhteistoimintaverkostojaan.
Strategia vahvistaa kulttuuritoimintaa, vankistaa hyvinvoinnin perustaa ja tuo pohjaa luovuudelle ja taloudelliselle innovatiivisuudelle. Verstasprosessi on eri tahoja osallistava tapa kehittää jo olemassa olevaa kulttuuritoimintaa ilman että kulut merkittävästi kasvavat.
Kulttuurin tulevaisuusverstas on KULMA-hankkeessa kehitetty menetelmä. KULMA toteutettiin vuosina 2003–2005 Varsinais-Suomen taidetoimikunnan ja Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteistyönä. Hankkeessa valmistettiin 21 varsinaissuomalaiselle kunnalle kuntalaislähtöinen kulttuuristrategia. Pilottihanke rahoitettiin Euroopan unionin (EMOTR) ja Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston tuella.
Kulttuuri voimavaraksi kulttuuristrategioilla
Kulttuuripalveluja vahvistamalla kehitetään olemassa olevaa kulttuurityötä ja luodaan mukana olevien toimijoiden halun ja näkemyksen mukaan uutta kulttuuritoimintaa ja kulttuurituotan-toa.
Kulttuuripalvelujen ja aluekehitystyön vuorovaikutusta ja kulttuurin painoarvoa lisätään siten että kulttuurialan asiantuntemusta ja kulttuuristrategioita voidaan hyödyntää maakunnallisissa, seutukunnallisissa ja kunnallisissa kehittämisohjelmissa ja strategioissa.
Eri väestö- ja ikäryhmien kulttuurista tasa-arvoa lisätään aktivoimalla uusilla palveluilla niitä kulttuurisesti ja sosiaalisesti syrjäytyneitä alueita, ryhmiä ja yksilöitä, jotka eivät ole täysipainoisesti nykyisen kulttuuritoiminnan piirissä.
Työn vaiheet
- Kulttuurin kentän toimijat sitoutetaan hankkeeseen vahvasti laajalla tiedottamisella. Tämän työn perustalta kootaan heidän keskuudestaan monipuolinen kulttuurin tulevaisuustyöryhmä.
- Kulttuurin tulevaisuustyöryhmä luo kulttuuristrategioiden aineiston kulttuurin tulevaisuusverstaissa. Verstastyö on keskeinen osa hanketta. Siinä ideoidaan ja rakennetaan yhteisvoimin kulttuurin tulevaisuutta. Strategioiden sisältö tulee työryhmän jäseniltä. Menetelmän soveltamisesta ja työn ohjaamisesta vastaavat koko ajan kulttuurin ja tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijat.
- Kulttuurin ja tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijat kirjoittavat kulttuuristrategiat yhteistyössä tulevaisuustyöryhmän jäsenten kanssa.
- Strategiat tulevat kaikkien asianosaisten käyttöön kulttuurin kehittämiseksi. Tässä vaiheessa verstasprosessi on tehnyt tehtävänsä ja toiminta siirtyy paikallisten ihmisten käsiin.
Ota yhteyttä:
|
Katriina Siivonen Projektipäällikkö Puh. (02) 481 4590 katriina.siivonen(a)tse.fi |
Leena Jokinen Koulutuspäällikkö Puh. (02) 481 4598 leena.jokinen(a)tse.fi |