Verstastyöskentely hahmotti tanssin tulevaisuuden askelkuvioita 

Valtion tanssitaidetoimikunnan Tanssin strategia vuosille 2010–2020 valmistui joulukuussa 2009. Suomalaisen tanssin päämäärät ja keinot määrittelevä strategia luotiin Futures Focuksen tulevaisuusverstaiden avulla. Keväällä 2009 järjestetyissä tulevaisuusverstaissa hahmotettiin mahdollisia kehityskulkuja ja tanssitaiteen kehittämismahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Verstaiden tavoitteena oli keskittyä erityisesti tanssin infrastruktuuriin, kuten tanssin aluekeskusten, teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvien tanssiteattereiden ja tanssin vapaan kentän toimintaan. Tärkeinä näkökulmina olivat myös kansainvälisyys ja tanssin mahdollisuudet elinkeinotoimintana muuttuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa.

Kansallisen tanssistrategian laatimista varten aineistoa tuottaneessa verstastyöskentelyssä oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin tanssin nykytilaa ja luotiin tulevaisuusskenaarioita erilaisista kehityssuunnista. Lopputuloksena syntyi alustava tanssin kansallinen visio, jonka toteuttamiseksi verstastyöskentelyn toisessa vaiheessa tuotettiin keinoja ja toimenpide-ehdotuksia. Yksi konkreettisimmista tulevaisuusverstaissa syntyneistä toimenpide-ehdotuksista on muun muassa Tanssin talon perustaminen Helsinkiin.

Tutustu strategiaan Taiteen keskustoimikunnan verkkosivuilla.

 

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus