Tulevaisuusverstaat ovat monipuolisia ryhmätyömenetelmiä yhdistäviä kokonaisprosesseja, jotka tuottavat järjestelmällisellä tavalla vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia ja niihin liittyviä skenaarioita. Ryhmätyössä käytetään esimerkiksi tulevaisuuspyörää ja –taulukkoa. Verstaassa kuvataan toimijoiden ja toimintojen välisiä suhteita ja kehittämisen kohdetta toiminnallisena prosessina.
Tulevaisuusverstaassa voidaan hahmottaa esimerkiksi alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä kilpailutekijöitä ja kehittyviä tuotesegmenttejä. Toimintaympäristöjä tarkastellaan monesta eri näkökulmasta ja pohditaan ajureiden (driving forces), heikkojen signaalien ja villien korttien vaikutusta tulevaisuuden kehitykseen.
Verstaan tuloksena syntyy asiantuntijanäkemyksiä, skenaarioita ja toimenpidesuosituksia kehittämisen kohteena olevan asian tulevaisuudesta globaalien megatrendien, tuotekehityksen, osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Näiden pohjalta voidaan rakentaa visio, strategia tai tuottaa esimerkiksi tuotekehitysprosesseihin ja markkinointiin niiden tarvitsemaa tulevaisuustietoa.
Verstastyöskentely antoi erityisesti sidosryhmäjoukolle paljon ja sen suurin anti oli näkökulman laajentaminen. Uskon, että verstastyöskentelyn ansiosta osaamme hahmottaa kehityskulkuja ja kokonaiskuvaa aikaisempaa paremmin.
- Seppo Väyrynen, professori, Oulun yliopisto
Kaupunkien edustajat kehuivat tulevaisuusverstasta erityisesti hyväksi keskustelufoorumiksi. Heidän mielestään oli erittäin tärkeää kuulla kollegojen mielipiteitä myös pitkän aikavälin kehityksestä, sillä usein yhteistyössä ja keskusteluissa pohditaan vain operatiivista toimintaa.
Anne Karsikas-Järvinen, projektipäällikkö, Turku Touring