Oikopolut

Decoin logo

Projektit 

Tulevaisuuden tutkimuskeskus tuottaa monitieteistä tutkimusta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Pyrimme innostamaan ja haastamaan organisaatioita ja erityisesti niiden johtoa tarjoamalla työkaluja, joilla mieltää ja vastata nykyisiin sekä tuleviin haasteisiin.

Katso lista käynnissä olevista tutkimus- ja kehittämishankkeistamme sekä lista aiemmin toteutetuista hankkeista.

Uusia hankkeita:

Tekesin rahoittamassa "Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina (SAIKA)" -hankkeessa tuotetaan tietoa aineettoman pääoman roolista kansallisen tuottavuuden kehittymiselle.

Systeemiset innovaatiot – toimintamallien muutos ja innovaatiopolitiikan keinot -hanke toteutetaan yhteistyössä VTT:n Innovaatiotutkimuksen sekä Aalto yliopiston Center for Knowledge and Innovation Research (CKIR) kanssa.

Eco-Innovation Observatory (EIO) laittaa vauhtia ympäristöalan innovaatiotoimintoihin Euroopassa. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen päätehtävä hankkeessa on erilaisten ennakointimenetelmien soveltaminen ekoinnovaatioiden kehityksen osalta.

Maankäyttö: Energian ja ruoan tuotannon edellytykset ja esteet (LUST) on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen toteuttama ja Suomen Akatemian rahoittama hanke, jossa pureudutaan maankäyttöön energian ja ruoan tuotannossa.

Keskus on mukana toteuttamassa Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry:n, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n ja Uusi Insinööriliitto UIL ry:n toteuttamaa”Suunnittelu- ja konsulttialan kehitys, toimintaedellytysten arviointi ja kilpailukyvyn parantaminen” -hanketta, jossa selvitetään suunnittelu- ja konsulttialan sekä sen toimintaympäristön kehitysnäkymiä niin maailmanlaajuisella, eurooppalaisella, pohjoismaisella kuin kansallisellakin tasolla.

Design Foresight -ohjelmassa tutkitaan ja kehitetään avoimen innovaation toimintamalleja projektiliiketoimintaan keskittyvissä verkostoissa. Ohjelman erityistavoitteena on merkittävästi lisätä uudenlaisten valmistus- ja kokoonpanoteknologioiden hyödyntämistä meriteollisuudessa. 

Osallisuuden luova voima - miten vahvistaa kulttuuripääkaupunkivuoden pitkäkestoisia vaikutuksia? on tutkimus- ja kehittämishanke, joka tutkii kulttuuripääkaupunkiprosessin toimintaa ja vahvistaa Turku 2011 -kulttuuripääkaupungin positiivisia, pitkäkestoisia ja voimauttavia vaikutuksia.

Luova TulevaisuusTila -hanke on keskuksen toteuttama 3-vuotinen hanke, jossa selvitetään, miten fyysinen tila voi kannustaa luovuuteen ja samalla pidemmän tähtäyksen tulevaisuusajatteluun.

Kuluttajat painonhallinnan markkinoilla (KULUMA) on Tekesin rahoittama hanke, jonka lähtökohtana on edistää kuluttajien terveystarpeiden saavuttamista ja painonhallintaa.

Sirkka Heinonen, kuva: Vesa-Matti Väärä

 

 

 

 

Hidas elämä on ratkaisu ihmisten elämänlaadun kohentamiseen, jopa ilmastonmuutokseen. Professori Sirkka Heinosen Luova TulevaisuusTila -konsepti toteuttaa hitaan elämän ideologiaa. Lue lisää »

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 481 481 | Faksi (02) 481 4299 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus