Kansantaloustieteen opinnoissa korostetaan rahatalouden ja kansainvälisen talouden kysymyksiä. Tavoitteena on antaa opiskelijoille taloudellista kokonaisnäkemystä sekä erityisesti rahatalouden ja kansainvälisen talouden tuntemusta. Ne antavat valmiuden toimia asiantuntija- ja johtotehtävissä esimerkiksi
- yrityksissä
- rahoituslaitoksissa
- elinkeinoelämän organisaatioissa
- tutkimuslaitoksissa
- julkisella sektorilla
Kansantaloustieteen tutkimuskohteina ovat markkinatalouden toiminnan kokonaisuus, yritysten ja muiden taloudenpitäjien sekä julkisen sektorin toiminta. Tärkeitä kokonaisvaltaisen tarkastelun tutkimusongelmia ovat mm.
- talouden tasapaino ja kasvu
- rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden toiminta
- julkinen valinta
- kansainvälisen kaupan kehitys
- Euroopan taloudellinen integraatio
- globalisaatio
- kansallinen talouspolitiikka
Kansantaloustieteessä analysoidaan siis systemaattisesti mm. yritysten, kotitalouksien, rahalaitosten ja muiden mikropäätöksentekijöiden valintakäyttäytymistä. Kansantaloustieteen mikroteoria liittyy näin läheisesti liiketaloustieteeseen. Kauppatieteellisen alan kansantaloustieteen opinnoissa yritystaloutta painotetaan enemmän kuin yhteiskuntatieteellisen alan opinnoissa. Myös makroteoria on välttämätön osa ekonomistin ydinosaamista.