Oikopolut

Opiskelu 

Logistiikan opintoja voi Turun kauppakorkeakoulussa suorittaa kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritasolla.

Turun kauppakorkeakoulun logistiikan aineen tarjoamien opintojen tavoitteena on antaa kokonaisvaltainen kuva yritykseen tulevan, sen sisällä liikkuvan ja yrityksestä lähtevän materiaalivirran suunnittelusta ja ohjauksesta. Lisäksi tarkastellaan näihin liittyviä informaatiovirtoja. Kaikkia näitä virtoja pyritään ohjaamaan yrityksen taloudellisten tavoitteiden kannalta tehokkaimmalla tavalla.

Logistinen näkökulma ei rajoitu ainoastaan yhden yrityksen kohtaamiin ongelmiin, vaan lisääntyvässä määrin painopiste on siirtymässä toimitusketjujen ja verkostojen kilpailukyvyn tarkasteluun.

Opetus keskittyy esimerkiksi kansainvälisesti toimivien yritysten

  • ostotoimintoihin
  • kuljetustoimintoihin
  • varastotoimintoihin

Lisäksi perehdytään logistisen ketjun ohjaukseen sekä logististen toimintojen vaikutuksiin yrityksen kannattavuuteen, kilpailukykyyn ja palvelutasoon.

Opetus on käytännönläheistä, ja opintojaksoilla vierailee korkeatasoisia luennoitsijoita yrityksistä ja yliopistoista. Logistiikan valitsee pääaineekseen vuosittain noin 15 Turun kauppakorkeakoulun opiskelijaa.

Opintojen rakennetta koskevissa kysymyksissä voi tarvittaessa kääntyä markkinoinnin laitoksen opintoamanuenssin tai amanuenssin puoleen. Kurssien sisällöstä ja tutkintojen rakenteesta löydät lisätietoja opinto-oppaasta.

Esimerkkejä logistiikassa tehdyistä pro gradu -tutkielmista löytyy sivulta opinnäytetyöt

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Logistiikka