Laskentatoimi ja rahoitus muodostaa järjestelmän ja kielen, jonka avulla yrityksessä kommunikoidaan, sitä ohjataan ja tavoitteita yhteismitallistetaan sekä tuloksista raportoidaan sidosryhmille.
Laskentatoimeen ja rahoitukseen kuuluu yrityksen toimintoja kuvaavien mittausjärjestelmien luominen ja kehittäminen, niiden vaatimien tietojen kerääminen sekä näin saadun aineiston muokkaaminen yritystä koskevaksi informaatioksi. Tätä informaatiota käyttävät hyväkseen sen tuottaneiden laskenta-ammattilaisten lisäksi esimerkiksi analyytikot, sijoittajat ja yritysjohtajat erilaisissa päätöksenteko- ja johtamistilanteissa.
Laskentatoimen ja rahoituksen tuottama informaatio on pääasiassa rahamääräistä, mutta laskentatoimen ja rahoituksen piiriin kuuluu entistä useammin myös ei-rahamääräistä mittaamista ja raportointia.

Millaisiin tehtäviin laskentatointa ja rahoitusta opiskelleet sijoittuvat työelämässä?
Laskentatoimi ja rahoitus on kauppatieteellisten yliopisto-opintojen tyypillinen pääaine, johon kuuluvia asioita ei yhtä laajasti muualla tutkita eikä opeteta. Talouselämän piirissä odotetaan kauppakorkeakoulusta valmistuneelta juuri tämän oppiaineen perusteiden tuntemusta ja hallintaa.
Laskenta- / rahoitusekonomi voi työskennellä esimerkiksi:
- yritysten ja yhteisöjen vaativissa rahoitus- ja talousjohdon tehtävissä
- yritysanalyytikkona
- tilintarkastajana
- ym. asiantuntijana.
Yrityskokonaisuutta mittaavan, analysoivan ja raportoivan luonteensa johdosta laskentatoimi ja rahoitus pääaineena antaa erinomaisen pohjan myös yritysten yleisjohdon tehtäviin. Toisaalta laskentatoimen ja rahoituksen tietyn asteinen tunteminen palvelee ja täydentää aina mitä tahansa ekonomin ammattitehtävää. Laskentatoimen ja rahoituksen opinnot tähtäävät siihen, että opiskelijalla on opintojensa jälkeen valmiudet tehdä itsenäisesti yrityksen taloutta koskevia päätöksiä sekä havaita ongelmia ja esittää erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja niihin.