Oikopolut

Yrittäjyydestä vahvaa osaamista työelämään 

Akateemisten työurat ovat monipuolistuneet viime vuosina. Yhä useampi kauppatieteilijä työllistyy pieniin tai keskikokoisiin yrityksiin ja tekee työtään yrittäjänä tai yrittäjämäisesti toisen palveluksessa.

Myös suurissa yrityksissä ylimmältä johdolta edellytetään usein yrittäjämäistä otetta. Asiantuntijatehtävissä edetään entistä useammin erilaisten pienyksiköiden, esimerkiksi tiimien, työryhmien tai projektien johtotehtäviin. Kaiken kaikkiaan yrittäjämäinen toiminta, kuten luovuus, aloitteellisuus, omatoimisuus, päätöksentekovalmius ja liiketoiminnan kokonaisuuksien hallinta korostuvat työelämässä.

Yrittäjyyden opinnot antavat erinomaiset valmiudet

  • johtaa pientä ja keskikokoista yritystä
  • suurempien organisaatioiden muutos- ja innovaatiojohtamiseen

 

In order to make a difference, you need to be different

Yrittäjyyden aine toimii mottonsa mukaisesti. Tarjoamme pienenä aineena laadukasta ja usein henkilökohtaista opetusta. Perinteisen luento-opetuksen ohella aineessa hyödynnetään toiminnallisia opetusmenetelmiä, erilaisia yksilö- ja ryhmätöitä, vierailijoita ja virtuaaliopetusta. Kurssivalikoimamme on laaja, ja aineella on hyvät kontaktit yritysmaailmaan.

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Yrittäjyys