Täydennys- eli siltaopinnoilla tarkoitetaan maisteriohjelmaan otettavan opiskelijan aiempaa tutkintoa täydentäviä opintoja. Siltaopintojen tarkoituksena on antaa riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet kauppatieteiden maisterin tutkintoon kuuluvien opintojen suorittamiseen. Täydennysopinnot eivät pääsääntöisesti kuulu KTM-tutkintoon, vaan ne suoritetaan tutkintoon kuuluvien opintojen (120 op) lisäksi.
Kaupan ja palvelujen maisteriohjelman opiskelijoilla voi olla taustalla hyvin erilaisia tutkintoja. Näin ollen suoritettavaksi tulevien täydennysopintojen määrä vaihtelee suuresti. Täydennysopinnot määritellään opiskelijakohtaisesti ja niiden laajuus riippuu aiemmista opinnoista. Täydentäviä opintoja määrättäessä otetaan huomioon myös hakukelpoisuuden antavan tutkinnon ulkopuolella suoritettuja opintoja, mikäli ne ovat tasoltaan ja sisällöltään sopivia. Tällaisia ovat esimerkiksi avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot ja AMK-jatkotutkinto, eivät kuitenkaan esimerkiksi täydennyskoulutuksessa suoritetut opinnot.
Täydennysopintojen laajuus on enintään 60 opintopistettä (vuonna 2009 ja sen jälkeen aloittavilla opiskelijoilla).
Käytännössä täydennysopintoja on tehtävä aina, kun maisteriohjelmaan hakeutuvalla opiskelijalla ei ole taustalla valitsemansa pääaineen KTK-tutkintoa. Täydennysopinnot koostuvat opiskelijan taustasta riippuen
- maisteriohjelmassa pääaineeksi valitun aineen täydennysopinnoista
- liiketaloustieteen ja kansantaloustieteen täydennysopinnoista
- kieli- ja viestintäopinnoista
- menetelmäopinnoista