
Turun kauppakorkeakoulu järjestää toukokuussa 2010 historiansa viidennen tohtoripromootion. Ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1989.
Turun kauppakorkeakoulun tavoitteena on olla painopistealoillaan kansainvälisesti tunnettu tutkimusyliopisto. Laadukas tohtorikoulutus on oleellinen osa tutkimusyliopiston toimintaa.
– Turun kauppakorkeakoulu arvostaa tohtorin tutkinnon ja tohtorin arvon saavuttaneiden suorituksia järjestämällä jälleen akateemisesti arvokkaan ja samalla lämminhenkisen promootiotilaisuuden. Traditioiden ylläpitäminen ja jatkuvuuden turvaaminen ovat erittäin tärkeitä yliopistojen voimakkaan rakenteellisen kehittämisen tilanteessa. Turun kauppakorkeakoulu on jatkossakin sama tuttu kauppakorkeakoulu, mutta monialaisen yliopiston osana entistä näkyvämpi ja voimakkaampi toimija, tohtoripromootion promoottori, professori Antti Paasio sanoo.