Oikopolut

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus 

Kestävä kehitys haastaa yrityksiä ja yhteisöitä muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan ja tuo aivan uusia tarpeita myös työmarkkinoille. Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun opiskelijat ovat voineet valmistautua näihin haasteisiin suorittamalla Kestävän kehityksen opintokokonaisuuden (KEKO).

KEKO:n tavoitteena on mahdollistaa eri tieteenalojen opiskelijoiden poikkitieteellistä keskustelua ja toisiltaoppimista. Opiskelijoilla on erinomainen mahdollisuus oppia kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan aihepiirejä sekä vuorovaikutteista tiimityötä, ja tätä kautta parantaa myös työelämävalmiuksiaan.

Kaikkien TuKKK:n ja TY:n opiskelijoilla on mahdollista sisällyttää kokonaisuus opintoihinsa

KEKO pohjautuu Turun yliopistossa ja Turun kauppakorkeakoululla tarjolla oleville kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan opintojaksoille, mutta kokonaisuus itsessään on uusi.

Opintokokonaisuus on laajuudeltaan 25 op ja opinnot järjestetään siten, että ne on mahdollista suorittaa yhden lukuvuoden kuluessa. KEKO:a suositellaan osaksi ylempää tutkintoa, mutta se on mahdollista suorittaa myös osana alempaa tutkintoa.

KEKO ei ole vain opetusta, vaan sen kautta aktivoidaan myös tutkimusyhteistyötä aihepiiristä ja pilotoidaan vuorovaikutteisen oppimisen menetelmien käyttöä. Lisäksi syksyllä 2009 järjestetään aihepiirin Studia Generalia -sarja yhteistyössä muiden turkulaisten korkeakoulujen kanssa.

Lisätietoja KEKO:n käytännön järjestelyistä löydät Opinnot-alasivulta.

Kestävä kehitys Turun yliopistossa

Yhteydenotot

Minttu Jaakkola, projektijohtaja
Opintokokonaisuuden opettaja-koordinaattori
puh. 040 169 6325 
cereb(a)tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Opintotoimisto